 |
 |
 |

 Huoli
 Hoito
 Raskaus

Hoito

|
 |


Blastokystan siirto
Vielä vähän aikaa sitten
alkioita pystyttiin kasvattamaan laboratorio-oloissa vain noin
kolmen vuorokauden ikäisiksi, jolloin ne koostuvat 5–10 solusta.
Uuden teknologian ansiosta alkioita voidaan nyt kasvattaa
laboratorio-oloissa 5–6 vuorokauden ikäisiksi, jolloin ne koostuvat
noin 100 solusta ja siirtyvät ns. blastokystavaiheeseen. Vain 30–40
% alkioista selviää tähän vaiheeseen asti.
Blastokystavaiheessa olevien alkioiden
siirron suurin etu on, että alkiot ovat vahvempia ja siirto johtaa
todennäköisemmin raskauteen. Blastokystia ei yleensä tarvitse
siirtää kovin monta, joten monisikiöraskauden todennäköisyys on
pienempi vaikka raskauden todennäköisyys onkin suuri.
Ikävä kyllä on olemassa riski, että blastokystavaiheeseen selviää
vain muutama alkio tai ei yhtään, ja koeputkihedelmöityssykli
joudutaan keskeyttämään. Alkiot, jotka eivät selviytyneet
laboratorio-oloissa, olisivat saattaneet selviytyä, jos ne olisi
siirretty kohtuun aiemmin. Hedelmättömyyden syy ja aiemmat
koeputkihedelmöityshoidot voivat auttaa potilasta ja lääkäriä
päättämään yhdessä, onko blastokystan siirto potilaalle sopiva
valinta.
|
|
 |
 |
 |