 |
 |
 |

 Huoli
 Hoito
 Raskaus

Hoito

|
 |


Liikunta
Liikunnalla vaikuttaa olevan
lähes loputtomasti myönteisiä terveysvaikutuksia, joista useimmin
mainittuja ovat sydäninfarktin, aivohalvauksen, paksusuolisyövän ja
aikuisiän diabeteksen riskin pieneneminen, luuston, lihasten ja
nivelten vahvistuminen sekä painonhallinnan helpottuminen. Elämme
kuitenkin yhteiskunnassa, jossa ihmiset ovat yhä useammin
ylipainoisia ja liikkuvat vähän. Yhdysvalloissa äskettäin tehdyn
selvityksen mukaan lähes 40 % amerikkalaisesta aikuisväestöstä ei
harrasta vapaa-ajallaan minkäänlaista liikuntaa.
Hedelmöityshoitoja saaville pariskunnille
liikunta on tärkeä osa terveitä elämäntapoja, jotka parantavat
onnistumisen mahdollisuutta. Muita tärkeitä tekijöitä ovat oikea
ravinto, alkoholin ja kofeiinin käytön vähentäminen ja tupakoinnin
lopettaminen.
Asiantuntijoiden mukaan liikunnan
myönteiset terveysvaikutukset saadaan aikaan jo päivittäisellä 30
minuutin kohtalaisen raskaalla liikunnalla (esim. kävely) tai 20
minuutin raskaalla liikunnalla (esim. hölkkä). Liikunnalla on
tärkeä rooli myös painonhallinnassa, joten se vaikuttaa
hedelmällisyyteen myös sitä kautta.
Liikunnan harrastamiseen tarvittava
motivaatio on helpompi löytää yhdessä, joten yritä saada puolisosi
mukaan. Esimerkiksi hölkkä, pyöräily, tennis ja golf ovat
liikuntamuotoja, joita voitte harrastaa yhdessä. Erittäin raskaita
liikuntamuotoja kuten maratonjuoksua kannattaa kuitenkin välttää,
koska ne saattavat aiheuttaa siittiöiden tuotannon vähentymistä
miehillä ja epäsäännöllisen ovulaation naisilla.
Liikunta voi olla ensiarvoisen tärkeää
hyvänolontunteen lisäämisessä ja stressitason vähentämisessä, jotka
myös vaikuttavat lapsensaanti mahdollisuuksiinne.
|
|
 |
 |
 |