EtusivuTietoa sivustostaSanastoLähteetHakuSivukartta

 Huoli MenuHuoli
 Hoito MenuHoito
 Raskaus MenuRaskaus


Raskaus

  Raskausaika
  Alkoholi ja muut päihteet
  Kofeiini
  Ruokavalio
  Ympäristötekijät
  Liikunta
  Tupakointi
  Stressi
  Vitamiinit ja rohdosvalmisteet
  Hormonaalinen tuki


Raskausaika

Sanat eivät usein riitä kertomaan, millainen fyysinen ja henkinen kokemus on kantaa kasvavaa lasta oman kehon sisällä yhdeksän kuukauden ajan, ja millainen ihme lapsen syntymä on. Useimmat naiset sanovat, ettei sitä pysty ymmärtämään ellei koe sitä itse. On kuitenkin olemassa tiettyjä yhteneväisyyksiä, joista voi olla hyötyä omien tuntemusten tulkitsemisessa.

Ensimmäisten kolmen kuukauden aikana päällimmäisinä ovat yleensä raskauden aikaansaama riemuntunne ja epävarmuus tulevasta. Äkilliset mielialanvaihtelut ja itkukohtaukset ovat tavallisia. Seuraavien kolmen kuukauden aikana tunteet suuntautuvat usein sisäänpäin, ja äidin ja lapsen välille muodostuu side. Vartalon muuttuminen alkaa vaikuttaa omakuvaan ja vuorovaikutukseen kumppanin kanssa. Keskenmenon pelko hälvenee, ja sen tilalle tulee tulevan äidin huoli siitä, tuleeko hänestä riittävän hyvä äiti. Tuleva äiti tuntee olonsa yhä haavoittuvammaksi ja riippuvaisemmaksi kumppanistaan. Viimeisten kolmen kuukauden aikana lisääntyvään fyysiseen epämukavuuteen saattaa liittyä rumuuden tunne. Tuleva äiti saattaa alkaa kuvitella, miltä synnytyskivut tuntuvat, ja huolehtia siitä, ehtiikö hän sairaalaan ajoissa.

Miesten tunteet unohdetaan usein raskauden aikana. Tämä johtuu sukupuolia koskevista stereotypioista, joiden mukaan mies on järkkymätön tukipilari, eikä halua vetää huomiota itseensä. Puolisoiden läheisyys voi lisääntyä raskauden ensimmäisten kuukausien aikana, mutta monet miehet tuntevat itsensä torjutuiksi ja yksinäisiksi, kun tuleva äiti keskittyy itseensä ja hänen seksuaalinen halukkuutensa vähenee. Joillekin miehille, jotka yrittävät alitajuisesti selviytyä tästä vaiheesta, kehittyy ns. odottavan isän oireyhtymä, jossa mies saa psykosomaattisia raskauden oireita kuten ruokaan kohdistuvia mielihaluja, pahoinvointia ja mielialanvaihteluja. 

Raskauden ihmeellinen matka tulee kulkea yhdessä. Puhuminen ja ennen kaikkea kuunteleminen voi estää pieniä väärinkäsityksiä paisumasta hallitsemattomiksi. Lapsen saamisen kokemus on ilon ja onnen aihe. Sen lisäksi se voi myös lähentää sinua ja puolisoasi.



  To Top Of Page
© 2003-2008 Merck Serono S.A. Lue myös sivuston käyttöehdot.
Last Updated:18/04/2009
Link to Serono Corporate Site