 |
 |
 |

 Huoli
 Hoito
 Raskaus

Raskaus

|
 |


Alkoholi ja muut päihteet
Jo yli 30 vuoden ajan on
tiedetty, että erittäin runsas alkoholin käyttö aiheuttaa sikiön
alkoholioireyhtymän (FAS) eli joukon synnynnäisiä ongelmia, joita
voivat olla esimerkiksi aivovammat, henkinen jälkeenjääneisyys,
hyperaktiivisuus, alhainen syntymäpaino ja kasvun hitaus. Mutta
onko kohtuullinen alkoholin käyttö (1–2 annosta päivässä) raskauden
aikana vaarallista? Entäpä muiden päihteiden kohtuullinen käyttö?
Nykyisin lääkärit ovat sitä mieltä, että raskaana olevien naisten
on syytä välttää kaikkia päihteitä.
Child Development -lehdessä äskettäin
julkaistussa tutkimuksessa löydettiin hätkähdyttäviä todisteita
siitä, että naiset, jotka nauttivat raskauden aikana 1–2 annosta
alkoholia päivässä, saattavat vaarantaa lapsensa neurologisen
kehityksen. Tutkimuksessa tarkasteltiin reesus-apinoita ihmisten
sijasta, mutta johtavan tutkijan mukaan kädelliset reagoivat
alkoholiin melko samalla tavalla kuin ihmiset, ja 90 % niiden
geneettisestä koodista, joka määrää jälkeläisten aivojen rakenteen,
on sama kuin ihmisellä. Muut tutkijat ovat havainneet, että
satunnaisesta humalahakuisesta juomisesta saattaa olla lapselle
vielä enemmän haittaa kuin vähäisestä päivittäisestä alkoholin
käytöstä.
Tutkimusten mukaan myös marihuanan käyttö
on haitallista raskauden aikana. Uskotaan, että raskauden aikana
marihuanaa käyttävillä naisilla esiintyy enemmän keskenmenoja ja
synnytysvaikeuksia, ja että heidän lapsillaan on heikentynyt
immuunivaste, joka saattaa myöhemmin johtaa lasten syöpien
korkeampaan esiintyvyyteen. Lääkärien mukaan marihuanaa käyttävien
naisten olisi parasta lopettaa käyttö kokonaan mieluiten ennen kuin
raskautta edes yritetään.
Lääkärien mukaan runsaan alkoholin- ja
päihteidenkäytön vaikutuksia syntymättömään lapseen on vaikea
yliarvioida, koska ne saattavat olla erittäin perustavanlaatuisia
ja ulottua pitkälle lapsen tulevaisuuteen. Sanotaan, että paras
aika aloittaa lapsensa suojeleminen on heti. Naisten, joilla on
kysymyksiä elintapojensa mahdollisista vaikutuksista syntymättömään
lapseensa, tulisi keskustella asiasta avoimesti lääkärin
kanssa.
|
|
 |
 |
 |