EtusivuTietoa sivustostaSanastoLähteetHakuSivukartta

 Huoli MenuHuoli
 Hoito MenuHoito
 Raskaus MenuRaskaus


Huoli

  Hedelmällisyyden arvioiminen
  Hedelmällisyyden ymmärtäminen
  Hedelmällisyyden maksimointi
  Hedelmällisyys: johdanto
  Hyviä uutisia
  Kuinka kauan meidän kannattaa odottaa?
  Kasvava huolenaihe
  Joitakin määritelmiä
  Naisen hedelmällisyys
  Miehen hedelmällisyys
  Hedelmättömyyden seuraukset
  Lääkäriltä kysyttäviä kysymyksiä
  IVF-klinikat Suomessa
  Järjestöt ja yhdistykset
Graphic

Hedelmättömyys: kasvava huolenaihe

Primaarisen hedelmättömyyden esiintyvyys suureni monissa länsimaissa 1960 - 1980-luvuilla. Tämän uskotaan johtuneen munanjohdinten tukoksia aiheuttavan sisäsynnyttimien tulehduksen (PID) esiintyvyyden suurenemisesta.

1980-luvulla primaarisesta hedelmättömyydestä kärsivien pariskuntien prosenttiosuus pysyi suhteellisen tasaisena, mutta lisääntymisikäisten naisten lukumäärä kasvoi. Hedelmättömien pariskuntien lukumäärä oli siis huomattavasti suurempi 1980-luvun lopussa kuin alussa.

Viime vuosikymmenten aikana länsimaiden synnytysluvut ovat laskeneet huomattavasti. Hedelmällisyyden aleneminen johtuu osaksi siitä, että pariskunnat lykkäävät perheen perustamista tai päättävät pysyä lapsettomina sosiaalisten tekijöiden takia. Seurauksena on pienempiä, vanhemmalla iällä perustettuja perheitä.

Naisen hedelmällisyys alkaa heikentyä nopeasti noin 35 ikävuoden jälkeen, mikä nähdään selvästi seuraavassa kaaviossa. Kumulatiivinen raskausluku tarkoittaa raskautta yrittävien ja vuoden sisällä raskaaksi tulevien naisten prosenttiosuutta.

Iän vaikutus kumulatiiviseen raskauslukuun



Hedelmällisyys heikkenee iän myötä, mutta siitä huolimatta yli 35-vuotiaiden ensisynnyttäjien lukumäärä on yli kaksinkertaistunut viime vuosikymmenien aikana. Tämä johtuu pääasiassa seuraavista tekijöistä:
  • Naiset siirtävät perheen perustamista uran tai muiden tekijöiden takia.
  • 35 - 49-vuotiaiden naisten määrä on lisääntynyt.
Arvioilta vain noin puolet primaarisesta ja viidesosa sekundaarisesta hedelmättömyydestä kärsivistä pariskunnista hakeutuu lääkärin hoitoon. Hedelmättömyystutkimusten ja hedelmöityshoitojen kysyntä on kasvanut valtavasti. Lisääntyneen kysynnän vuoksi lapsettomuusklinikoiden, -palveluiden ja neuvonnan määrä on moninkertaistunut.

Tämän myönteisen kehityksen seurauksena voit luottaa siihen, että tarjolla on riittävästi tietoa, ammattitaitoa ja tukea koko tämän haastavan elämänvaiheen ajan.


  To Top Of Page
© 2003-2008 Merck Serono S.A. Lue myös sivuston käyttöehdot.
Last Updated:02/08/2010