Pohdintaa ja muuta yleistä

Nuorena otettu pikavippi kaduttaa pitkään

Siitä taitaa alkaa olla jo joku 5 vuotta kun otin elämäni ekan ja ainoan pikavipin, mutt siltikin se vielä mua aina ajoittain vaivaa. Ja tuntuu että nyt on taas se aika elämää, että tää vaivaus on kovimmillaan. Tää kirjoitus onkin eräänlainen terapiakirjoitus, josta nyt kuitenkin joku saa jotain irti.

Miksi otin pikavipin

Tämä herkkä mokani tapahtui siis kun olin noin 24 vuotias, ja kärsin tuolloin todella pahasta akuutista rahapulasta. Ainahan sitä olisi kiva ja helppo syyttä sattumia sille miksi on hölmöillyt, mutta kyllä minä olin tuolloin se isompi ongelma kuin tapahtuvat minun ulkopuolellani.

Monta suurta laskua osui samana aikaan, ja sen sijaan että olisin kehdannut pyytää apua, koin että minun piti olla vahva nainen ja hoitaa asiat itse. Typeränä otin sitten pikavipin, ja siitä en ole ylpeä tai tyytyväinen että niin tein. Eräs ilta kuitenkin päädyin tämäntapaisella vippisivustolle, josta sitten valitsin edullisimman lainan, ja täytin sen hakemuksen samalta istumalta.

Tämähän on mahtavaa

Sen sijaan että se olisi ollut niin kamalaa kuin aina peloteltiin, aluksi kaikki oli niin tajuttoman ihanaa. Sain 500 euroa tililleni jo seuraavana aamuna, ja tilanne tuntui pelastanuun. Sain rahat jotka tarvitsin, ja kaikki näytti taas hetken paremmalta. Se näissä lainoissa onkin usein varmaan se ongelma, että hetkellisesti ne saavat kaikki näyttämään niin hyvältä, mutta sitten ne ongelmat tulevat.

En ollut niin tyhmä etten olisi varautunut lainan eräpäivään, mutta huomasin jo aika alussa että se tulisi olemaan todella vaikeaa saada tämä raha kerättyä kasaan. Minulla oli 60 päivää aikaa maksaa takaisin koko laina, tai sitten olisin ollut todella pahoissa ongelmissa.

Tein ylitöitä, säästin kuin vimmattu ja sain kuin sainkin rahat kerättyä noin 2 päivää ennen eräpäivää. Ja taas oli olo niin helpottunut kun tämä painolasti lähti pois päältäni. En ollut enään velkaa, ja pikavippi oli takanapäin.

Vaikka tämä pikalaina tavallaan siis auttoi minua, oli se stressaavaa ja lähellä oli etten olisi ollut ongelmissa. Ja sitten kun mietin kuinka näitä lainoja tarjotaan nykyään jopa 18-vuotiaille, niin tiedän että riskit ongelmille ovat varmasti todella suuret.

Jostain syystä minua vieläkin nolottaa tämä vipin ottaminen, ja en ole siitä pahemmin kenellekkään kertonut. Ja vieläkin välillä tulee se ahdistus siitä, joka sitten menee yleensä parin päivän päästä pois. En tiedä miksi, mutta se vain tulee.

Jos saisin tehdä asiat uudestaan, en olisi ottanut pikavippiä, vaan pyytänyt apua kavereilta ja tutuilta. Se olisi ollut helpompaa, edullisempaa ja vähemmän stressaava. Kaikille se ei ole mahdollisuus, mutta monille kyllä olisi, jos sitä vain kehtaisi pyytää.

Miksi me suomalaiset ei osata pyytää apua, varsinkin rahallista? Liittyykö se jotenkin tuohon ajatukseen rahan pahuudesta, ja kuinka on väärin puhua pahemmin rahasta ylipäätänsä? Jotain siinä on, jotain mitä on vaikea saada oikein sanoiksi tehtyä. Jotain, mitä olisi kyllä hyvä saada meissä muutettua, jos haluamme saada pikavipit kuriin jatkossa.